Viikon visa V

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty Ke Maalis 09 2011, 17:32

Viikon visa starttaa taas! Tästä Kisafoorumin perinteikkäästä tietokilpailusta ei ole saatu vähään aikaan nauttia, joten päätin aloittaa uuden visan.

Säännöt ovat samat vanhat. Joka keskiviikko julkaisen topicissa kymmenen kysymystä tai muuta tehtävää. Kilpailijat vastaavat tehtäviin yksityisviestillä. Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa pisteen, eli osakilpailusta voi saada maksimissaan 10 pistettä. Aikaa vastata on aina seuraavaan tiistaihin saakka, ja edellisen osakilpailun tulokset julkaistaan aina heti, kun vain saan netehtyä. Kausi kestää neljä viikkoa, eli neljän osakilpailun ajan. Voittaja on se, joka saa kauden mittaan yhteensä eniten pisteitä.

Ensimmäisen viikon aihe onkin muistaakseni jo tuttu joltakin aikaisemmilta kausilta, kyseessä on nimittäin kuvavisa.
Tunnista seuraavat kuvat. Mikä on kunkin kuvassa esiintyvän henkilön/hahmon/taulun nimi? Kuva.(Pahoittelen kuvan pientä kokoa, toivottavasti siitä saa selvää.) Merkitkää sekä kohteen etunimi, että sukunimi.
Tässä osakilpailussa lunttaus on sallittua.
Aikaa vastata on ensi viikon tiistaihin asti, ja vastaukset siis yksityisviestillä minulle. Nyt kaikki osallistumaan!

Onnea visailuun!

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Red lähetetty To Maalis 10 2011, 17:59

Minä ainakin osallistun ja lähetin jo vastaukseni ensimmäiseen osioon. Varmoja tapauksia kuvavisassa oli muutama ja yhdestä olin jokseenkin hajulla, mutta en varma. Niitä, joita en tiennyt, en edes yrittänyt etsiä netistä, vaikka se tässä osiossa olikin sallittua...

Red

Ankkiksen nimimerkki : Toke
Join date : 09.01.2010
Mies

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty La Maalis 12 2011, 13:53

Pari henkilöä on chatissa valittanut, että suurin osa kuvista on liian vaikeita. Suosittelen kuitenkin osallistumaan jos arvelee tietävänsä yhdenkin. =) Pari vastausta olenkin jo saanut.

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty Ke Maalis 16 2011, 16:44

Vastaukset kuvavisaan.
1. Tero Tiitu
2. Mauro Berruto
3. Pertti "Veltto" Virtanen
4. Meryl Streep
5. John F. Kennedy
6. The Spirit (sarjakuvahahmo)
7. James Cook
8. Johnny Cash
9. Venuksen syntymä
10. Gregory House (myös Hugh Laurie)

Tulokset; sukunimi riitti kokonaiseen pisteeseen.
Hiiva - 6 p.
Red - 4 p.
Salwer1st/ - 4 p.
wierii - 2 p.

Ja sitten uusi visa. Taas kerran kierrätetään vanhaa ideaa, nimittäin tällä kertaa anagrammeja. Kaikki eivät näistä tykkää, mutta itse ainakin tykkään. Sanojen kirjaimet ovat väärässä järjestyksessä, ja tehtävänä on järjestää ne ymmärrettävään muotoon. Aiheena on urheilu, joten muodostuvat sanat ovat urheiluaiheisia. Joukossa ei ole ihmisten nimiä.

1. tiapios
2. ilpoeltsimaya
3. skuis
4. pestokäi
5. alivitahma
6. raispas
7. kaimek
8. dingpo
9. kollapiela
10. koekki

PS. Loistava Bayern-Inter -peli eilen, hieno jalkapallopeli kerrassaan! Forza Inter!

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  wierii lähetetty Ke Maalis 16 2011, 23:08

PS. Loistava Bayern-Inter -peli eilen, hieno jalkapallopeli kerrassaan! Forza Inter!

Se peli on fantastinen! 2010-luvun toiseksi paras futisottelu! (vain viimeisin El Clasico kun Barcelona kyykytti Realia 5-0, oli nautittavampi futisilta.) Se peli oli jotain niin kaunista! Ensin Bayern hallitsee, sitten kun 88 minuuttia on pelattu niin Pandev täräyttää upean maalin ja Interin jatkoon! Tälläista on huippufutis parhaimmillaan.

wierii

Ankkiksen nimimerkki : wierii2
Join date : 09.01.2010
Mies Paikkakunta : Helsinki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Hiiva lähetetty To Maalis 17 2011, 15:11

wierii kirjoitti:
Se peli on fantastinen! 2010-luvun toiseksi paras futisottelu! (vain viimeisin El Clasico kun Barcelona kyykytti Realia 5-0, oli nautittavampi futisilta.)
Oli varmaan jännittävä loppu, kun Barca johti vielä 80. minuutilla neljän maalin erolla.

Hiiva

Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 30.07.1995
Paikkakunta : RILLIbaari

Näytä käyttäjän tiedot http://www.youtube.com/watch?v=nT3o1pEVHE0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Ideal lähetetty To Maalis 17 2011, 15:14

Hiiva kirjoitti:
wierii kirjoitti:
Se peli on fantastinen! 2010-luvun toiseksi paras futisottelu! (vain viimeisin El Clasico kun Barcelona kyykytti Realia 5-0, oli nautittavampi futisilta.)
Oli varmaan jännittävä loppu, kun Barca johti vielä 80. minuutilla neljän maalin erolla.
Onhan se aina kiva kattoa kun Realia kyykytetään. Ja vielä Barcan toimesta.

Ideal

Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 23.12.1995
Paikkakunta : I'ma SPORA

Näytä käyttäjän tiedot http://hattrick.org

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty To Maalis 17 2011, 15:44

Unohtumattomin jalkapalloilta osui minulla vuoden 2006 MM-finaaliin. Siitä pelistä ei dramatiikkaa ja mieleenpainuvia hetkiä puuttunut - kuinka Zidanen ura päättyy ulosajoon Materazzin pukkaamisen jälkeen, kuinka David Trezeguetin rangaistuslaukaus osuu ylärimaan ja Fabio Grosso tuo ratkaisevalla rangaistuspotkulla maailmanmestaruuden Italiaan. Niitä hetkiä ei Italian fani unohda.
Mutta sanotaan, että 2010-luvun peleistä tämä tosiaan oli nautittavimpien listalla (viime kesän MM-kisoissa pari Uruguayn peliä oli myös aika hyviä). =)

Ja, palatakseni topicin aiheeseen, lähettäkäähän vastauksianne! On tuolla mielestäni muutama aika helppokin anagrammi. =)

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  wierii lähetetty To Maalis 17 2011, 22:01

Ideal kirjoitti:
Hiiva kirjoitti:
wierii kirjoitti:
Se peli on fantastinen! 2010-luvun toiseksi paras futisottelu! (vain viimeisin El Clasico kun Barcelona kyykytti Realia 5-0, oli nautittavampi futisilta.)
Oli varmaan jännittävä loppu, kun Barca johti vielä 80. minuutilla neljän maalin erolla.
Onhan se aina kiva kattoa kun Realia kyykytetään. Ja vielä Barcan toimesta.
Just niin. Barca-fanina toi peli oli jotain niin upeaa ettei sitä unohda pitkään aikaan. Yhtä uljas ottelu oli kyllä myös viime vuoden Barcelona-Arsenal kun Messi latoi neljä maalia Arsenalin verkkoon ja Blaugranan jatkoon. =)

wierii

Ankkiksen nimimerkki : wierii2
Join date : 09.01.2010
Mies Paikkakunta : Helsinki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  jojo3 lähetetty To Maalis 17 2011, 22:08

PS. Loistava Bayern-Inter -peli eilen, hieno jalkapallopeli kerrassaan! Forza Inter!
Muuten hieno peli mutta eihän sitä voi hyväks sanoo kun euroopan hienoin seura putoaa jatkosta. Ja helppohan niitä maaleja on paitsioista tehä. Väärä joukkue jatkoon joka nyt on suuri sääli.

wierii kirjoitti:
Se peli on fantastinen! 2010-luvun toiseksi paras futisottelu! (vain viimeisin El Clasico kun Barcelona kyykytti Realia 5-0, oli nautittavampi futisilta.) Se peli oli jotain niin kaunista! Ensin Bayern hallitsee, sitten kun 88 minuuttia on pelattu niin Pandev täräyttää upean maalin ja Interin jatkoon! Tälläista on huippufutis parhaimmillaan.
No jes 2010-luvun toiseks paras matsi Very Happy Ja muutenki kuinkas monta pelii oot nähny livenä tälläki kaudella? Very Happy
PS. se el clasico oli ihan perseestä silleen että eihän siinä mitään kattomista ollu ku barca vei ihan täysin... tietysti totta kai se varmaan barca fanien mielestä kivaa katottavaa ollu mut ei se nyt mikään kovin kummoonen peli ollu.

jojo3

Ankkiksen nimimerkki : jojo3
Join date : 09.01.2010
Mies

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Red lähetetty La Maalis 19 2011, 19:21

jojo3 kirjoitti:
Muuten hieno peli mutta eihän sitä voi hyväks sanoo kun euroopan hienoin seura putoaa jatkosta. Ja helppohan niitä maaleja on paitsioista tehä. Väärä joukkue jatkoon joka nyt on suuri sääli.
Ps. Juuri toisin päin. Wink Ja Bayernillahan oli homma täysin hallussa ja tekopaikkoja vielä useampaankin maaliin, mutta ei kelvannut. Smile

Red

Ankkiksen nimimerkki : Toke
Join date : 09.01.2010
Mies

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty Su Maalis 20 2011, 11:41

Joo, kummankin joukkueen puolustus vuosi minkä kerkesi. Bayernin olisi pitänyt ratkaista peli jo ekalla puoliajalla lukuisista tilanteistaan, mutta se munasi tilanteet, kun taas Inter rankaisi omistaan. Eto'on paitsiosta on turha valittaa, koska olen nähnyt kuvan tilanteesta ja jos se ylipäätään oli paitsio, niin Eto'o oli paitsiossa vain muutaman sentin.

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty To Maalis 24 2011, 16:01

Eilen en ehtinyt koneelle. Tässä kuitenkin visan oikeat vastaukset, tulokset ja kokonaistilanne.

1. paitsio
2. olympialaiset
3. suksi
4. kotipesä
5. maalivahti
6. passari
7. miekka
8. doping
9. keilapallo
10. kiekko

Hiiva - 5 p.
Salwer1st/ - 4 p.

1. Hiiva - 11 p.
2. Salwer1st/ - 8 p.
3. Red - 4 p.
4. wierii - 2 p.

Uusi visa alkaa huomenna.

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty Pe Maalis 25 2011, 16:38

Seuraava osakilpailu. Mikä paikka on kyseessä? Vastaa yksityisviestillä, mikä paikka on kussakin kohdassa kyseessä. Kuva. Aikaa ensi tiistaihin asti, lunttaus sallittua.

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty To Maalis 31 2011, 15:08

Taas kerran aikataulusta myöhässä. =( Tässä viime visan oikeat vastaukset, tulokset ja kokonaistilanne. Huomenna avaan viimeisen osakilpailun.

1. Ayers Rock/Uluru (Australia)
2. Guggenheim-museo, Bilbao
3. Kiinan muuri
4. Helsingin Tuomiokirkko
5. Big Ben, Lontoo
6. Kaaba, Mekka
7. Pyhän Vasilin katedraali, Moskova
8. Golden Gate, San Fransisco
9. Fuji
10. Rio De Janeiro

Hiiva - 9 p.
Red - 9 p.
Salwer1st/ - 6 p.

Tilanne
1. Hiiva - 20 p.
2. Salwer1st/ - 14 p.
3. Red - 13 p.
4. wierii - 2 p.

Salwer ja Red voivat vielä loistosuorituksella viimeisessä osakilpailussa nousta Hiivan ohi. Ja ainakin hopeisesta mitalista käydään veret seisauttava kamppailu.

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty La Huhti 02 2011, 13:53

No niin. Viimeinen osakilpailu viikon visasta. Aikaa on poikkeuksellisesti ensi viikon torstaihin saakka, eli vielä torstaina saa lähettää vastauksia! Tämä johtuu siitä, että osakilpailun aloitus myöhästyi melkoisesti.
Vuorossa on pulmia. Joukossa on niin loogista matematiikkaa, kuin myös kiperiä kompia. Joku on ehkä kuullutkin näistä jonkun ennenkin, mutta ei se haitanne.

1. Lauseke 6+17=3 on epätosi. Kuinka saat siitä toden yhtä numeroa siirtämällä?
2. Kun kaksi kolikkoa lasketaan yhteen, saadaan 60 senttiä. Toinen kolikoista ei ole kymmensenttinen. Mitkä kolikot ovat kyseessä?
3. Saako Italiassa mies naida leskensä sisaren?
4. Tapasin kerran Aleksin ja Matin. Kysyin Aleksilta: "Onko jompikumpi teistä rehellinen?". Kun Aleksi oli vastannut, tiesin vastauksen kysymykseen. Onko Aleksi rehellinen vai epärehellinen? Entä Matti?
5. Mies ottaa shakkilaudan. Hän asettaa laudan ensimmäiseen ruutuun yhden sentin. Toiseen ruutuun hän asettaa kaksi senttiä, kolmanteen ruutuun puolestaan neljä senttiä jne. Kuinka monta euroa hän asettaa shakkilaudan viimeiseen, eli 64. ruutuun?
6. Talossa on sata kerrosta. Kyltintekijä saa tehtäväkseen numeroida kerrokset yhdestä sataan. Tätä varten hänen täytyy tilata joukko numeroita. Kuinka monta yhdeksikköä kyltintekijä tarvitsee?
7. Pirjolla on outo tapa. Hän valehtelee joka tiistai, keskiviikko ja torstai, mutta puhuu muina viikonpäivinä totta. Tiina puolestaan valehtelee perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, mutta muulloin puhuu totta.
Eräänä päivänä tapasin Pirjon ja Tiinan. Pirjo sanoi: "Eilen valehtelin." Tiina sanoi: "Minäkin valehtelin eilen." Minä viikonpäivänä siis tapasin heidät?
8. Tällä kertaa tapasin Ristin ja Nikettimen. Toinen heistä oli ihmissyöjä. Risti väitti: "Ihmissyöjä on rehellinen!" Niketin puolestaan väitti: "Eipäs, vaan ihmissyöjä on epärehellinen!" Kumpi on ihmissyöjä, Risti vai Niketin?
9. Keskiyöllä on pilvistä. Onko sää aurinkoinen tästä 96 tunnin kuluttua?
10. Kuinka suuri on todennäköisyys on voittaa päävoitto arvontapeli Jokerissa (yhdellä rivillä)?

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty Ma Huhti 04 2011, 14:19

Rohkeasti vain pähkäilemään ja osallistumaan! =)

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Dekka lähetetty La Huhti 09 2011, 10:29

Oikeat vastaukset selityksineen. Kysyttävää?
1. Lauseke 6+17=3 on epätosi. Kuinka saat siitä toden yhtä numeroa siirtämällä?
6+7=13

2. Kun kaksi kolikkoa lasketaan yhteen, saadaan 60 senttiä. Toinen kolikoista ei ole kymmensenttinen. Mitkä kolikot ovat kyseessä?
50- ja 10-senttinen.
(Toinen kolikoista ei ole kymmensenttinen, mutta toinen on!)
3. Saako Italiassa mies naida leskensä sisaren?
Ei.
(Ei kuollut mies voi mennä naimisiin.)
4. Tapasin kerran Aleksin ja Matin. Kysyin Aleksilta: "Onko jompikumpi teistä rehellinen?". Kun Aleksi oli vastannut, tiesin vastauksen kysymykseen. Onko Aleksi rehellinen vai epärehellinen? Entä Matti?
Aleksi on epärehellinen, kun taas Matti rehellinen.
(Huomio tehtävää pohtiessa kannattaa kiinnittää siihen, että kun Aleksi oli vastannut kysymykseeni, tiesin vastauksen siihen varmasti. Kuvitellaanpa, että Aleksi olisi vastannut kysymykseen 'kyllä'. Silloin en olisi tiennyt oikeaa vastausta kysymykseen, sillä Aleksihan olisi saattanut joko olla rehellinen, tai sitten olla epärehellinen ja huijata, että jompikumpi heistä olisi rehellinen. Aleksi ei siis vastannut 'kyllä'. Hän vastasi 'ei'. Tällöin on täysin selvää, että Aleksi on epärehellinen, sillä eihän kukaan rehellinen olisi voinut vastata kysymykseen 'kyllä'! Nyt siis tiedämme, että Aleksi on epärehellinen. Hän siis huijasi vastatessaan 'ei' kysymykseen 'Onko jompikumpi teistä rehellinen?'. Niinpä toinen heistä on rehellinen, ja se on tietenkin Matti. Aleksi on siis epärehellinen, Matti puolestaan rehellinen.)
5. Mies ottaa shakkilaudan. Hän asettaa laudan ensimmäiseen ruutuun yhden sentin. Toiseen ruutuun hän asettaa kaksi senttiä, kolmanteen ruutuun puolestaan neljä senttiä jne. Kuinka monta euroa hän asettaa shakkilaudan viimeiseen, eli 64. ruutuun?
n. 92 233 720 370 000 000 €
(263/100=29,223372037x1018/100 = 92 233 720 370 000 000. Eli noin 92 230 biljoonaa euroa. Vastaajat olivat ilmeisesti luulleet tätä kompatehtäväksi ja kehitelleet omat mielenkiintoiset tuloksensa, mutta matemaattinen lasku tämä oli.)
6. Talossa on sata kerrosta. Kyltintekijä saa tehtäväkseen numeroida kerrokset yhdestä sataan. Tätä varten hänen täytyy tilata joukko numeroita. Kuinka monta yhdeksikköä kyltintekijä tarvitsee?
20.

7. Pirjolla on outo tapa. Hän valehtelee joka tiistai, keskiviikko ja torstai, mutta puhuu muina viikonpäivinä totta. Tiina puolestaan valehtelee perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, mutta muulloin puhuu totta.
Eräänä päivänä tapasin Pirjon ja Tiinan. Pirjo sanoi: "Eilen valehtelin." Tiina sanoi: "Minäkin valehtelin eilen." Minä viikonpäivänä siis tapasin heidät?

Perjantaina.
(Pirjo voi sanoa 'valehtelin eilen' ainoastaan tiistaina ja perjantaina (tiistaina hän valehtelee valehdelleensa eilen, perjantaina puolestaan puhuu asiasta totta). Tiina puolestaan voi väittää valehdelleensa eilen ainoastaan perjantaina ja maanantaina (sama logiikka). Niinpä päivä, jolloin kummatkin voivat sanoa näin, on perjantai.)
8. Tällä kertaa tapasin Ristin ja Nikettimen. Toinen heistä oli ihmissyöjä. Risti väitti: "Ihmissyöjä on rehellinen!" Niketin puolestaan väitti: "Eipäs, vaan ihmissyöjä on epärehellinen!" Kumpi on ihmissyöjä, Risti vai Niketin?
Risti.
(Tällaisia tehtäviä ratkaistaan olettamalla asioita, ja lopulta joku oletus vahvistuu varmaksi. Oletetaanpa ensin, että Niketin olisi rehti. Tällöin hän siis puhuu totta, ja ihmissyöjä on epärehellinen. Tässä tapauksessa Niketin ei siis ole ihmissyöjä. Seuraavaksi oletetaan, että Niketin olisi epärehellinen. Tällöin hänen väitteensä on epätosi, ja ihmissyöjä on rehellinen. Tässäkään tapauksessa siis Niketin ei ole ihmissyöjä. Eli siis, huolimatta siitä, puhuiko Niketin totta vai valhetta, hän ei ole ihmissyöjä. Sen sijaan Risti on! Ainakin jos tätä tehtävää on uskominen.)
9. Keskiyöllä on pilvistä. Onko sää aurinkoinen tästä 96 tunnin kuluttua?
Ei.
(96 tunnin kuluttua keskiyöstä on taas keskiyö, joten sää ei ole aurinkoinen. Ellei sitten ole yötön yö, mutta sitä mahdollisuutta ei tarvitse erikseen ottaa huomioon.)
10. Kuinka suuri on todennäköisyys on voittaa päävoitto arvontapeli Jokerissa (yhdellä rivillä)?
1/10 000 000

Tulokset
wierii - 5 p.
Hiiva - 2 p.

Lopputulokset
1. Hiiva - 22 p.
2. Salwer1st/ - 14 p.
3. Red - 13 p.
4. wierii - 7 p.

Hiiva kruunataan voittajaksi! Onnea!

Dekka

Ankkiksen nimimerkki : akkaridekkari
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.06.1996
Paikkakunta : STADI

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Hiiva lähetetty La Huhti 09 2011, 16:20

Kolme parasta landeja. \,,/

Hiiva

Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 30.07.1995
Paikkakunta : RILLIbaari

Näytä käyttäjän tiedot http://www.youtube.com/watch?v=nT3o1pEVHE0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Salwer1st/ lähetetty La Huhti 09 2011, 16:24

LANDE TSÄMPPION cheers

XXXXXXXXXXXX
It's Salw! flower

~TSÄMPPION cheers

Salwer1st/

Ankkiksen nimimerkki : Salwer1st/
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.09.1942
Paikkakunta : [url=http://kisat.foorumini.com/u10]Jaa[/url]

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  wierii lähetetty La Huhti 09 2011, 19:38

Stadilaiset on niin hyviä, että me osallistuttiin vaan kahteen kisaan huvin vuoksi ja annettiin landen iloita kerranki ku ne oli vieny jotain.

wierii

Ankkiksen nimimerkki : wierii2
Join date : 09.01.2010
Mies Paikkakunta : Helsinki

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Pyramidi lähetetty Ke Huhti 04 2012, 21:49

Dekka kirjoitti:
n. 92 233 720 370 000 000 € (263/100=29,223372037x1018/100 = 92 233 720 370 000 000. Eli noin 92 230 biljoonaa euroa. Vastaajat olivat ilmeisesti luulleet tätä kompatehtäväksi ja kehitelleet omat mielenkiintoiset tuloksensa, mutta matemaattinen lasku tämä oli.)

Valitettavasti kyseinen vastaus on väärin. Tuossahan oli kyseessä ihan geometrinen lukujono, suhdeluku q=2 ja termien lukumäärä n=64. Vastaus saadaan kaavalla a(ensimmäinen termi)*(1-q^n):1-q

Sijoittamalla termit lausekkeeseen ja laskemalla laskimella saadaan vastaukseksi 1,844674407*10^19 senttiä eli 1,844674406*10^17 euroa.

(käytin tässä *-merkkiä kertomerkkinä)

Hiukan myöhäinen oikaisu mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyseessä on kerta merkittävä ero oikean ja väärän välillä.Very Happy

Pyramidi

Join date : 17.11.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Peetukka lähetetty La Huhti 07 2012, 19:36

Pyramidi kirjoitti:

Kiitos sulle Pyra, tää oli kaihertanu mun mieltä yli vuoden.

Peetukka

Join date : 11.01.2010
Mies

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Hiiva lähetetty La Huhti 07 2012, 22:30

Suuret kiitokset vastauksesta Pyramidi, tuo kyseinen toimenpide olikin vienyt minulta monet yöunet, mutta vastauksesi ansiosta voin vihdoinkin palata takaisin kouluun ja poistua kellaristani, missä olen ollut vuoden päivät käymättä ulkona, koska olen yrittänyt mietiskellä tuota vaativaa matemaattista haastetta. Joten vähintäänkin trigintiljoonan veroiset kiitokset sinulle.

Toivoo,
Saccharomyces cerevisiae

Hiiva

Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 30.07.1995
Paikkakunta : RILLIbaari

Näytä käyttäjän tiedot http://www.youtube.com/watch?v=nT3o1pEVHE0

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Salwer1st/ lähetetty La Huhti 07 2012, 22:36

hauskuude määrä 5/5

XXXXXXXXXXXX
It's Salw! flower

~TSÄMPPION cheers

Salwer1st/

Ankkiksen nimimerkki : Salwer1st/
Join date : 09.01.2010
Mies Syntymäpäivä : 06.09.1942
Paikkakunta : [url=http://kisat.foorumini.com/u10]Jaa[/url]

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Pyramidi lähetetty Ti Huhti 10 2012, 21:03

Toivottavasti myöhästynyt aprillipila nauratti. Very Happy

Dekkahan oli laskenut aivan oikein, päätin hiukan piristää tunnelmaa pienellä pilalla. Foorumilla ei ollut ollut mitään pilaa joten tein omani ja tämä sattui silmiin. Itsehän laskin tuossa kuten kenen tahansa pitäisi huomata, tuon shakkilaudan sisältämien senttien summan, en suinkaan viimeisessä ruudussa olevien senttien määrää kuten tehtävässä.

Huomaisin että muutamilla on ollut hyvin hauskaa. Smile

Pyramidi

Join date : 17.11.2010

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Viikon visa V

Viesti  Sponsored content Tänään kello 00:22

Sponsored content

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa